in English

Jorma Kalela

Olen historiantutkija, joka on aina etsinyt vastauksia yhteiskunnan ajankohtaisiin kysymyksiin. Kirjoittaminen on ammattini ja sen lähtökohtana on ihmisten kuunteleminen ja ympräristön tarkkaileminen. Tavoitteena on herättää ihmiset tunnistamaan elämistäänsä heikentäviä epäkohtia ja tarjota heille tässä tarvittavia itsenäisen ajattelun apuvälineitä. Maailmankatsomukseltani olen reformisti ja poliittisen toimintani keskeinen paikka on perustuloverkosto.

Synnyin Helsingissä 12.11.1940, aloitin akateemisen urani assistenttina Helsingin Yliopistossa 1966 ja jäin eläkkeelle poliittisen historan professorina Turun yliopistosta 2004.

Ennen Turun viran saamista vuonna 1992 tutkimustyötäni olivat rahoittaneet Helsingin yliopisto viisi, Suomen Akatemia kuusi, Paperiliitto seitsemän ja Työvoimaministeiriö kaksi vuotta. Tutkimusteni kohteina ovat olleet yhtäällä 1900-luvun suomalainen politiikka maan  ulkosuhteista työttömyyteen ja toisaalla historiantutkimuksen metodologia ja teoria. Julkiasuluettelossani on 13 kirjaa ja ??? artikkelia.

Työkentelin Oxfordin St. Anthony’s Collegen vanhempana tutkijana 1975-76 sekä kutsuttuna tutkijana Greifswaldin yliopistossa 1977 ja Oslon yliopistossa 1979. Lukuvuoden 1993-94 tein tutkimusta Lontoon Institute of Historical Researchissa Suomen Akatemian ja British Academyn tutkijanvaihtosopimuksen puitteissa.

JORMA KALELA

As a historian I have always sought to answers to current social questions. Listening to other people and watching the surroundings are my starting points. The idea is to awaken people to faults in the prerequisites for their life and to provide them with tools for getting to grips with these defects. Politically I am a reformist who is today active in BIEN Finland, the Finnish branch of Basic Income Earth Network.

Born in Helsinki 12 November 1940 I started my academic career1966 as a junior lecturer at the University of Helsinki and retired as professor of contemporary history from the University of Turku in 2004.

Before starting my work professor in Turku in 1992, my research had been financed by the University of Helsinki for five, The Academy of Finland for six, the Trade Union of Paper and Pulp Industry Workers for seven and the Ministry of Labour for two years. The list of my academic publications consists of 13 books and ??? scholarly articles.

In 1975-76 I worked as Senior Associate Member of St. Anthony’s College at the University of Oxford and 1977 as a guest scholar at the University of Greifswald in and in 1979 at the University of Oslo. Institute of Historical Research was my host in 1993-94 when working in London under the auspices of the exchange programme between the Academy of Finland and British Academy.