Demokraattiin 8.10.14
Toimeentulotuen saaminen on vaivalloista ja sen alikäyttö laajaa. Jopa 30 – 50% tukeen oikeutetuista suomalaisista ei edes hae sitä. Tämä viesti välittyi Pikkuparlamentin Auditoriossa 30.9. pidetystä vähimmäistoimeentuloa käsitelleestä seminaarista. Siellä esiteltiin Suomen osalta tulokset Euroopan unionin rahoittamasta selvityshankkeesta, jonka kohteena olivat vähimmäistoimeentulon järjestelmät.
Suomea koskevan raportin mukaan tuen hakijat pitävät vähimmäisturvan varmistavaa järjestelmäämme byrokraattisena, pirstaleisena ja monimutkaisena. Tuen ehtojen täyttäminen vaatii sellaista tiedonhankina- ja omaksumiskykyä, jota kaikilla ei ole. Kaikilla ei myöskään suurelta osalta sähköisiksi muuttuneiden palvelujen vaatimia laitteita. Lisäksi pirstaleinen järjestelmä tuottaa väliinputojia.
Järjestelmän toimimattomuudesta ja tehottomuudesta kertoo myös toimeentulotuen alikäyttö. Tämän yleisintä ryhmissä, joissa kärsitään monenlaisesta huono-osaisuudesta. Köyhäksi leimautuminen on yleinen pelko ja monet kokevat järjestelmän kontroilloivaksi ja nöyryyttäväksi. Tuen saamiseksi tarvittavien tietojen hankkiminen on työlästä ja itse hakeminenkin monimutkaista ja hankalaa.
Yhteiskunta tarjoaa toimeentulotukea tilanteessa, jossa muut tulonlähteet pettävät. Vuonna 2012 tukea sai 370 000 henkilöä, keksimäärin 5,9 kuukauden ajan ja neljännes pitkäaikaisesti. Toimeentulotuki on kuitenkin vain viimesijainen keino taata oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon sekä edistää itsenäistä selviytymistä. Ensisijaisesti tähän pyritäään työllistämällä ja muilla sosiaalietuuksilla
Sosiaaliturvaa varten tarvitaan laajaa byrokratiaa, jossa selviytyminen on usein täyttä työtä. Pienten ansioiden ja toimeentulotuen yhteensovittaminen tuottaa usein tuen hakijalle kohtuuttomia ongelmia. On asioitava monissa virastoissa, on paperisotaa, etuuksien viivästyminen vaikeuttaa elämistä ja uhkaksi saattaa nousta toimeentulotuen maksamisen lakkautuminen. Tiivistetysti: edessä on läpnäkymätön tukiviidakko.
Päättäjien kannalta kyse on kymmenien eri järjestelmien (”himmeleiden”) muodostamasta kokonaisuudesta, jonka hallitseminen on ylivoimaista asiantuntijollekin. On tuloloukkuja eli tilanteita, joissa ansiotulojen lisäys vähentää sosiaalietuuksia siten, että käytettävissä olevat tulot eivät kasva. Työn hakeminen saattaa jäädä myös siksi, että palkkatulot nostavat veroastetta ja tuloista riippuvia palvelumaksuja. Sosiaalityöntekijäille taas ei riitä aikaa kasvokkain tapahtuvaan vuorovaikutukseen tukea tarvitsevien kanssa.
Hyvinvointivaltiomme tarvitsee peruskorjausta jo siksi, että sen monimutaksita koneistoa ei saada kuntoon osittaisuudistuksilla. Peruskorjaus on välttämättömän myös toimeentulon lähteiden mullistuksen vuoksi: meidän kaikkien elämisestä on tullut epävarmaa. Lisäksi joka neljäs työllistynyt saa säännöllisen epäsäännölliset ansionsa useasta eri lähteesta eikä enää yhdestä kokoaikaisesta ja vakinaisesta työsuhteesta.
Turvallisuuden ja tasa-arvon varmistamisen lähtökohdaksi tarvitaan palkkatyön sijasta kaikille maassa pysyvästi asuville ilman ehtoja myönnettävä perustulo. Ansiosifonnainen ajattelu on tullut tiensä päähän. Jos perustulon lisäksi lasketaan pienten ansiotulojen veroastetta, on kansantaloudelle annettu pysyvä piristysruiske. Kansalaiset ryhtyvät itse parantamaan oman elämänsä laatua, mikä koituu myös yhteiseksi hyväksi